torstai, 27. toukokuu 2010

Vielä hetki sitten...

Vielä hetki sitten elin elämäni parasta aikaa. Arttu oli ihana, maanläheinen, luotettava ja turvallinen mies. Olisin varmasti mennyt vaikka naimisiin jos olisi kosinut!

No sitten kun Arttu tuli ulkomailta taas kotiin, aloimme laittaa yhteistä kotiamme uuteen uskoon (paritalo on siis minun nimissä ja minun maksama). Virhe oli antaa vanha asunto pois ja rempata uutta samalla kun siinä asutaan. Huoh sitä pölyä ja roskaa ja kaikkea sontaa! Remppasimme kiireellä makuuhuoneen lattialaminaateista kattoon asti ja siirsimme kaikki tavarat sinne ja aloimme rempata muualta. Kahden kuukauden jälkeen joulun alla alkoi näyttää tosi kivalta, viimeistelyä vailla valmista. Tarvitsimme irtiottoa kotioloista ja kuin tilauksesta hyvä ystäväni kutsui meidät hänen ja poikaystävänsä tupaantuliaisiin.

Ostimme Minnalle ja Jussille hienon pullon viiniä joka kuitenkin illan mittaan hävisi omiin nieluihimme. Oli tosi kivaa, juteltiin, tanssittiin, syötiin ja suunniteltiin iltaa. Meitä oli aika iso porukka, yhteensä n. 12 henkilöä. Kellon lähestyessä kahtatoista tilasimme taksin ja lähdimme kaupunkiin. Menimme ensin pienempään pubiin. Siellä oli paljon tuttujani ja juttelin ja halailin kaikkia. Arttu näytti hieman nyrpeältä koska hän ei tuntenut muita kun Jussin ja hänkin oli omien kavereidensa kanssa. Baaritiskillä viereeni sattui tutun näköinen mieshenkilö ja hoksasin että se oli omakotitalomme vuokranantaja. Tuuppasin häntä ja hänkin tunnisti minut. Arttukin tuli tiskille ottamaan juomaa ja moikkasi entistä vuokraisäntää. Minä jäin baaritiskiskille höpöttelemään uudesta kodista ja hurjasta remontista. Hänkin kertoi saaneensa omkotitalon myytyä (hyvä siis että lähdimme ajoissa!).

Arttu seisoskeli edessäni ja pyysi minut tupakalle. Menimme pieneen huoneeseen tupakalle ja Arttu oli tosi vihaisen näköinen. Minä istuin baarijakkaralla ja Arttu seisoi edessäni. Yritin kysyä mikä häntä vaivaa mutta ei vastannut. Yhtäkkiä Arttu alkoi työntää tuoliani seinää vasten ja painutui jalkojeni väliin ja kuiskasi korvaani "mikä vittu sä luulet olevas?!". Minna ja Jussi tuli myös tupakalle ja Minna viestitsi ilmeellään mulle että ompas Arttu pahanäköinen? Kohautin olkapäitäni autuaan tietämättömänä mikä mättää. Arttu mulkaisi minua taas tosi pahasti ja alkoi työntää mua seinää vasten. Yritin nousta jakkaralta pois muttei Arttu päästäny. Minna näkee tän kaiken koko ajan mitä vittua? Arttu piti mua ranteesta kiinni kun minä nousin seisomaan ja sanoi että lähdetään jatkamaan matkaa. Arttu työnsi mua eteenpäin kun huusin Minnalle ja Jussille että lähetää seuraavaan baariin.

Ulkona Arttu oli tosi tosi pahaenteinen. Arttu tuuppi ja töni minua koko ajan eteenpäin mutta silti nyki lähemmäs itseään. Yritin taas kysyä mikä on hätänä, meinasi itselläänkin alkaa palaa käpy kun koko ilta menee piloille yhden mököttämisen takia. Arttu nappasi mua molemmista kainaloista kiinni ja nosti kadulla kaupan ikkunaa vasten ja huusi korvaani "Saatanan huora mie voin nussia sua tässä vaikka heti jos vaan haluan!!" Mie säikähin ihan hirveesti ja aloin itkeä! Minna ja Jussi tuli just pubin ovesta ja Jussi juos vauhilla housuja availevan Artun kimppuun ja käski lopettamaan. Minä itkin kamalasti ja selitin Minnalle mitä kävi ja en tiedä miksi. Minna kertoi ihmetelleensä aina niin asiallisen ja kohteliaan Artun käytöstä jo sisällä. Jussi sai Artun rauhoiteltua ja Arttu tuli kyynel silmässä pyytämään anteeksi. Minna ja Jussi lähti edeltä baariin, me perässä hipsitään niin ehditään vähän jutella.

Kun rakkaat pelastavat ystäväni hävisivät nurkan taa, Arttu veti minut väkisin sivukadulle ja alkoi taas huutaa ja huoritella. Yritin kysellä että mitä helvettiä mutten saanut vastausta. "Mitä vittua?!" ajattelin. Olin tosi sekavassa tilassa enkä tienny yhtään mitä olis pitänyt tehdä. Arttu ei ollut antanut mitään merkkejä tällaisesta käytöksestä kahden vuoden tuntemisen ja 9 kuukauden seurustelun aikana! Arttu repi minua hiuksista ja heitteli pitkin katua. Hän nosti nyrkkiä ja huusi että lutkalle selkään! Sukkahousut hajosivat, korkokenkien korko meni poikki ja takkini kului selästä piloille koska hän veti minua maassa pitkin kuralammikoita ym. ympäriinsä. Yritin edelleen puhua mutta itkiessäni puheeni tuntui tosi epäselvältä. En päässyt pois, olin jumissa seonneen miehen kanssa pimeällä sivukadulla... Ha! Puhelin! Kaivoin laukustani puhelimen ja yritin soittaa Minnalle mutta Arttu nauroi ja haukkui ja huusi että "luuletko noin helpolla selvieväs tästä? Jollei panolle olet kuitenkin soittamassa!"Hän otti puhelimeni ja pisti sen kiinni ja omaan taskuunsa. Mitäpä muuta minä keksin kun aloin hillittöimästi huutamaan apua ja että mies hakkaa! Ei ehtinyt kissaa sanoa kun kuusi miestä makasi Artun päällä ja minä otin puhelimeni ja juoksin karkuun! Juoksin baariin jonne Minnan ja Jussin kanssa oli sovittu.

Heti jätettyäni takki narikkaan juoksin vessaan pyyhkimän levinneet meikkini ja riisumaan rikkinäisen sukkahousuni. Minna tuli vessaan ja oli kauhuissaan ulkonäöstäni. Kerroin koko tarinan ja Minna meinasi itkeä empatian voimalla. Mitä helvettiä, me ihmeteltiin. En olisi mitenkään halunnut lähteä vessasta pois!

torstai, 27. toukokuu 2010

Taustaa...

 

Moi, olen Saara. Olin 19-vuotias tyttö ku elämäni oli mallillaan. Pätkätöitä riitti hyvin ja ostin oman asunnon kerrostalosta. Remontoin siitä perheeni kanssa siistin ja itseni näköisen lukaalin. Aika hieno tulikin. Olin myös todellä hyvässä kunnossa fyysisesti, 174cm pitkä ja 58kg.

Vuosi aikaisemmin olin tavannut baarissa ihanan miehen, Artun. Hän oli reilusti minua vanhempi. Minä 18v ja hän 29v. Olin silloin sinkku mutta hän ei. Aloimme pitää yhteyttä mutta välillämme ei ollut muuta kuin kaverisuhde. Pidimme tasaisesti reilun vuoden yhteyttä ja kävimme kahvilla ym. Yllättäen Arttu alkoi kertoa minulle että hänellä ja avovaimollaan menee aika huonosti, on mennyt kuulemma jo pidemmän aikaa. Arttu oli todella komea ja ihana ja minä sinkkuna kiinnostuin kyllä.

Menimme hienoon hotelliin Helsingissä ja Arttu vei minut hienoon kalliiseen ravintolaan syömään ja antoi kauniin kaulakorun jonka toi minulle työmatkaltaan Velko-Venäjältä tuliaiseksi. Olin myyty! Unelmieni mies oli saapunut elämääni.

Arttu lupasi hankkiutua avoivaimostaan eroon. Odotin kiltisti mutta mitään ei tapahtunut. Arttu jopa vastasi puhelimeen hänelle minun läsnäoleessaan ja sanoi olevansa kaverillaan ym. Arttu vietti paljon aikaa minun luonani. Avoivaimo lopulta alkoi tietenkin epäillä jotakin ja muutaman hetken kuluttua Arttu kertoikin hänelle puhelimessa olleensa kaikki ne kerrat minun luona. Avoivaimo kaivoi kaiken mahdollisen minusta ja selitti Artulle että minä olen nuori tytön hupakko ja tämä on nopeasti ohi. Olimme Artun kanssa todella rakastuneita toisiimme, olimme kaikesta samaa mieltä ja halusimme tehdä kaiken yhdessä niin tuon naisen väitteethän tuntuivat kertakaikkisen hulluita! Meidän juttuko ei toimisi? Hah!

Lopulta pääsimme tästä ärsyttävästä eukosta eroon ja saimme rauhassa keskittyä toisiimme. Sitten Arttu lähtikin kesäksi ulkomaille töihin ja minä jäin kotiin odottamaan. Kesä kului hitaasti ja ikävöimme toisiamme koko ajan. Kävin muutaman kerran hänen luonaan ulkomailla. Hieno mies kun maksoi lippuni ja kaikki. Majoitti minut ja näytti paikkoja. Mikään ei olisi voinut olla täydellisempää! Vanhempani rakastivat myös ihanaa menestyvää kohteliasta miestä, olin vihdoinkin löytänyt itselleni hyvän kumppanin.

Syksy alkoi lähestyä ja Arttu oli tulossa kotiin. Siis minun kotiin, ex-avoivaimohan oli kaikki Artun tavarat vienyt jo ex-anopillleen. Kerrostaloasuntoni alkoi tuntua Artulle epämiellyttävältä ja pieneltä, hänhän oli tottunut elämään hienossa isossa rivitalossa. Minä myin 10kk asumisen jälkeen oman kerrostalo-huoneistoni ja muutimme landelle vuokralle söpöön pieneen omakotitaloon.

Omakotitalossa oli oikein mukava asua ihanan miehen kanssa. Minä kokkailin ja siivoilin töiden ohella, Arttu kävi koulua. Hänellä on ammattikorkeasta vielä vuosi jäljellä, sitten hänestä tulee insinööri. Yhtäkkiä vuokranantajamme heittäiytyi kusipääksi ja ilmoitti myyvänsä talon vuokrattuna. Olimme asuneet siinä alle 2kk! No, äkkiä etsimään uutta kotia, ennenkuin tämä lähtee alta. Arttu lähti ulkomaille lomalle ystävänsä häihin ja minä ostin sillä välin paritalon puolikkaan toisestä päästä kaupunkia. Asunto oli halpa mutta remontoitava. Arttu lupasi hoitaa kaiken koulun ohella.

No minäpä muutin kaikki tavaramme ja Arttu tuli perässä. Sitten oli aika mennä anoppilaan näytille. Anoppi oli hyvin dramaattinen, vihasi ex-avovaimoa ja minä olin täydellinen. Sitä hän hehkutti ja itki, kaikille soitteli kuinka hyvä pari Saara ja Arttu on! Oli minulle hieman stressaavaa aluksi kun tuntui että piti pitää yllä täydellistä kuvaa, eikä mitään erimielisyyksiä minulla ja Artulla saanut olla.